Mikä tekee ihmisen?

Olen pohtinut, mikä tekee ihmisen. Mikä on ihmisen todellinen minuus ja voiko sitä edes pukea sanoiksi? Kuinka moni meistä tuntee itsensä ja mitä tuolla tuntemuksella voi tehdä? Kuinka moni malttaa pysähtyä itsensä tutustumisen ääreen ja todella nähdä poskipäiden, rintakehän ja koko kehon tuolle puolen? Kuinka moni malttaa pysähtyä näkemään, että he ovat muutakin kuin hoikkia, pyöreitä, raamikkaita, vaaleaverikköjä, brunetteja - toisinsanoen jonkin näköisiä ihmisiä?

Sillä näinhän se on, että havainnoidessamme itseämme ja toisiamme, käytämme persoonan kuvaamiseen usein adjektiiveja. Olemme ystävällisiä, empaattisia, julmia, puheliaita, hiljaisia, tylyjä, hassuja, outoja, ihania, rakastettavia ja mielenkiintoisia. Mutta olemmeko todellisuudessa näitä? Toki adjektiiveja voi käyttää yhtälailla ihmisen perusluonteen kuvaamiseen, mutta itse ajattelen monien adjektiivien kuvaavan sen hetkistä tunnetilaani eikä sinänsä välttämättä minua. Luoja tietää, olen ollut eri tilanteissa erilainen. Olen ollut empaattinen, puhelias, hiljainen, tyly, hassu, outo, ihana, rakastettava ja mielenkiintoinen. Mielestäni usein adjektiivit siis kuvailevat myös ihmisen sen hetkistä olotilaa, koska hän toimii olotilansa mukaisesti. Ihmiset voivat eri tavalla elämänsä eri vaiheissa.

Mutta mikä sitten todella tekee ihmisen? Kuten sanoin, adjektiiveja voi varmasti käyttää myös ihmisen perusluonteen kuvailemiseen. Tunnemme jokainen ihmisiä, jotka ovat suurimman osan ajasta positiivisia tai vastavuoroisesti valittaja-tyyppejä, joille ei koskaan kelpaa mikään. Tunnemme luultavasti myös hyvin empaattisia ihmisiä, ihmisiä, joilla on kyky lukea muita ihmisiä sekä ihmisiä, joilla ei ole alkukantaisimpiakaan ihmissuhdetaitoja tai esimerkiksi hienovaraisuutta. Ihmiset siis myös ovat tietynlaisia, adjektiivien kaltaisia, joskin heissä on muutakin kuin positiivisuutta, negatiivisuutta, älykkyyttä tai typeryyttä.

Keskustelimme erään ystäväni kanssa moraalista. Siitä, miten jokaisen mieli suoltaa erilaisia ajatuksia. Ihmisyyteen kuuluvat ajatukset esimerkiksi kostosta. Kun meitä on satutettu, haluaisimme, että meitä satuttanut ihminen tuntisi myös kolauksen. Jotkut ihmiset joutuvat elämässään suoranaiseen selviytymiskamppailuun, jossa usein oikea ja väärä menettävät merkityksensä. Moraalille ei ole sijaa eloonjäämiskamppailussa. Tuolloin hyvää ja rauhaa tahtova ihminenkin voi joutua tilanteeseen, jossa hänen on toimittava vastoin moraaliaan selvitäkseen. Vaatii valtavasti rohkeutta olla vastaamatta väkivaltaan väkivallalla tai vihaan vihalla. Se on korkeinta mahdollista moraalia ja vaatii syviä inhimillisyyden juuria.

Minulla ei ole suoranaista vastausta siihen, mikä tekee ihmisen. Oleellisempaa jokaisen ihmisen on kysyä itseltään, mikä tekee minut. Kuka minä olen. Mutta uskon, että moraalilla on sija ihmisyydessä. Oikeellisuudella on sija ihmisyydessä. Oikeudenmukaisuus erottaa meidät pedoista. Kaikilla meillä on erilaisia ajatuksia. Teot ratkaisevat sen, millaisiksi ihmisiksi kehitymme ja miten kohtelemme arvokkaintamme, minuuttamme. En kuitenkaan halua väittää, että hädän hetkellä moraalittomasti toimineet ihmiset olisivat vähempiarvoisempia. Me kaikki olemme ihmisiä ja ihminen on hauras. Siksi tarvitsemme toisiamme. Tarvitsemme suunnannäyttäjiä, rohkaisevia kanssakulkijoita sekä ennenkaikkea oman armollisuutemme.

Isoäitini sanoin, muistakaa ihmisyys.

Sinä riität.

Olen kuluneen kevään aikana pohtinut paljon "riittämisen" käsitettä ja tunnetta. Vaikuttaa siltä, että joko jokin ulkoinen paine tai sisäinen tunne saa ihmisen kuvittelemaan, että hänen tulisi yksilönä olla jotakin erikoista, yli-inhimillistä, mahtavaa ja tajunnan räjäyttävää - jotakin muuta mitä hän on. Miksi usein välttelemme näyttävämme toisille sitä mitä olemme, peläten, että se mitä toiset näkevät ei jotenkin riitä kun tosiasiassa toinen ihminen syvällä sisimmässään toivoo aidosti kohtaavansa ja näkevänsä sinut? 

On tärkeää suojata minäänsä ulkoisilta "uhilta" ja mahdollisilta hyväksikäyttäjiltä, joten en kehoita sinisilmäiseen toimintaan. On realistista ymmärtää, että kaikki ihmiset eivät tahdo sinulle aina hyvää. Itsensä varjelu on tervettä ja tarpeellista, mutta se ei estä sinua olemasta oma itsesi. Mitä enemmän olet oma itsesi ja tunnet yhteyttä itseesi, sitä vahvempi on yhteytesi muihin ihmisiin. Sitä aidommaksi yhteytesi muihin muodostuu. 

Kohdatessani ihmisiä, pyrin aina näkemään ihmiseen asti. Ulkonäkö, etninen alkuperä, ikä, sukupuoli tai pukeutumistyyli ei merkitse minulle mitään. Luokittelu ja erojenteko on meille ihmisille luontaista, sillä aivomme rakastavat jäsentää asioita. Pidämme kontrollin ja tietämisen tunteista. Omaa elämäämme helpottaa se, että hahmotamme keitä olemme, missä elämme ja millainen meidän maailmamme on. Jokaisella meillä onkin vapaus ja oikeus elää omaksi tuntemallaan tavalla, mutta on tärkeää, ettemme lajittele itseämme meihin, teihin ja heihin. Mielestäni luokittelu kaventaa hengitystilaamme. 

Vaikka hyppäsinkin riittämisen teemasta luokittelemisen maailmaan, pointtini on, että sinä "riität" ihmisenä. Ainut mitä maailma tarvitsee ja mitä sinä tarvitset sinulta on, että olet sinä. Se on parasta, mitä sinulle voi tapahtua ja sitä kautta myös ympäristösi kiittää. Rakasta itseäsi, huolehdi arvokkaasta sinusta ja pyri näkemään toiseen ihmiseen asti. On huomattava, että asiat ja ihmiset ovat useimmiten jotain muuta kuin mitä tulkintamme meille kertoo. Kun pystyt ohittamaan opitun tulkintasi hetkeksi tilanteissa, joissa sitä ei tarvita, saatat löytää jotain sellaista, mitä mielesi ei ole kyennyt edes kuvittelemaan. Todellisuuden.